MCSA ry hyödynsi jäsenistön vapaita joulun välipäivinä. Keski-Suomessa pyöri vuodenvaihteen tienoilla yhteensä yli neljä pistooliammuntasessiota, joissa opetustavoitteena oli turvallinen aseenkäsittelytaito SRA-harrastuksessa tyypillisillä rasteilla.
Yhdistyksen ampuma-asekouluttajan vetämissä koulutuksissa harjoiteltiin vetoja, kääntymisiä ja aseotteita turvallisuusnäkökulma edellä. Ensiapua sivuttiin paikalle saapuneen ensihoitajan opastuksessa CAT-sidettä käyttäen. Koulutuksessa opittiin, että tyypillisesti syrjäisillä ampumaradoilla kiristysside on onnettomuustilanteessa hengen pelastava ensiapu, jonka käytössä ei tule aikailla. Mikäli ampumahaava tulee esimerkiksi jalkaan, voi kiristysiteen käyttö olla elämän ja kuoleman kysymys.
Turvallisuustreenin lisäksi ammuttiin myös yhdistyksen viikkokisat, jotka toteutettiin kolmessa osassa ja yhteensä kuutena rastina. Voiton rasteilla vei Jarmo Pitkänen, toiseksi tuli komeasti Jaakko Kosonen, joka joutui jättämään väliin yhden joulun osakilpailun. Jaettua pronssia nappasivat Aleksi Vepsäläinen, Sami Lyhykäinen ja Antti Vartiainen. Peränpitäjäksi jäivät tällä kertaa Petteri Nyrhilä ja Anssi Kaipio, joiden tulosta painoi ampumasuorituksen sijaan osallistuminen vain yhteen osakilpailuun.